Etusivu / Blogi / Konsernin kokonaispalvelulla voi helpottaa tilaajan elämää

Konsernin kokonaispalvelulla voi helpottaa tilaajan elämää

Olen monipuolisen urani aikana huomannut, että arkkitehtien näkemys yhteistyöstä muiden asiantuntijoiden voi olla rajoittunut. Insinöörit saatetaan nähdä vieraina, kuin seisomassa kuvitteellisen aidan toisella puolella. Itse näen konsernin, jossa toimii monen alan suunnittelijoita, suurena mahdollisuutena. On eduksi päästä sellaiseen yhteisöön, missä on mukana koko rakentamisen osaaminen.

Arkkitehti joutuu yleensä markkinoimaan itseään hyvin varhaisessa vaiheessa. Usein jo siinä vaiheessa, kun tilaaja ei ole vielä itsekään täysimääräisesti hahmottanut projektia. Olen miettinyt tätä usein, kun kierrän turuilla ja toreilla kertomassa Innovarchin palveluista. Minulla täytyy olla mukana selkeä viesti siitä, keitä olemme ja miksi juuri meidät kannattaa valita yhteistyökumppaniksi. Merkittävimpiä perusteluja on juuri se, että olemme lähellä muita suunnittelupalveluita, ymmärrämme heidän toimintaansa ja opimme heiltä. Lisäksi meiltä saa tarvittaessa myös toimivan konserniyhteistyön kokonaispalvelun.

Olemme sisäistäneet hyvin kollegojemme työskentelytavat ja käymme koko ajan keskustelua ison talon kerrosten välillä. Yhteistyö ei rajoitu pelkkiin yhteisiin projekteihin. Ainakin suunnittelujohtajien tasolla vuorovaikutus on ihan arkipäiväistä. Tavoitteemme ei tietenkään ole pakkomyydä kaikkea yhdeltä luukulta vaan palvella asiakkaan etua tarjoamalla vaivattomia vaihtoehtoja. Kaikissa hankkeissa konsernipalvelu ei ole aina paras vaihtoehto, mutta jos on kyseessä kiireellinen lisärakentamisen tai teknisen suunnittelun tarve, pystymme tarjoamaan nopean ja edullisen ratkaisun.

Pienet hankkeet eivät tarvitse taakseen raskasta projektiorganisaatiota ja byrokratiaa. Meille on joskus tullut kiireellinen lisäsuunnittelupyyntö iltapäivällä, ja työt ovat käynnistyneet jo seuraavana aamuna. Harva arkkitehtitoimisto pystyy samaan. Laajasta palveluvalikoimastamme poimittu parin tunnin konsultaatio vaikkapa akustiikasta tai paloteknisestä suunnittelusta on tervetullut apu tilaajan tehtävälistaan. Kun palvelu tulee suunnittelukumppanilta, projektiin ei tarvitse kiinnittää ulkoista konsulttia, konsultointia ei tarvitse erikseen kilpailuttaa ja tilaaja säästää aikaa sekä rahaa.

Konserniimme on perustettu kiinteistökehitykseen keskittyvä poikkitieteellinen työryhmä, jossa on mukana asiantuntijoita useista yhtiöistämme. Ryhmässä opimme toisiltamme ja ideoimme, miten toimia entistä proaktiivisemmin mielenkiintoisten kehityshankkeiden tukena ja ehkä käynnistäjinäkin. Sen pohjalta meillä on tarjolla valmis toiminta- ja yhteistyömalli kiinteistökehityksen parissa toimivien asiakkaidemme avuksi. Tällä hetkellä tekeillä on parikin hanketta, joiden perusteella näyttää, että ponnistelumme tuottavat tulosta.

Houkuttelevat kokonaisvaltaiset hankkeet innostavat omaa työyhteisöä ja edistävät rekrytointia. Uskon vakaasti, että niissä onnistumiset aikaansaavat hyvän kehän: ammattiylpeys kasvaa, asiakkaat ovat tyytyväisiä ja hyvä tulos antaa mahdollisuuden kehittää toimintaa taas edelleen. On kasvettava ulos arkkitehdin perinteisestä taiteilijaroolista ja ryhdyttävä osaksi kehitysprosessia. Oma ajatukseni on, että arkkitehti on kuin näytelmän lavastaja. Työssämme koetamme saada syvällisen ymmärryksen koko näytelmästä, koska jos näytelmää ei ymmärrä, sitä ei voi lavastaa oikein.

0
Connecting
Odota...
Send a message

Sorry, we aren't online at the moment. Leave a message.

Your name
* Email
* Describe your issue
Login now

Need more help? Save time by starting your support request online.

Your name
* Email
* Describe your issue
We're online!
Feedback

Help us help you better! Feel free to leave us any additional feedback.

How do you rate our support?
X