Etusivu / Blogi / Tietomallintaminen osana asiakaspalvelua

Tietomallintaminen osana asiakaspalvelua

Olemme onnistuneet tietomallintamalla tuottamaan palvelua, joka kiinnostaa asiakkaitamme. Haluamme tarjota asiakkaalle helpon ja heidän liiketoimintaansa tukevan toimintatavan eli ymmärtää asiakkaidemme bisnestä. Olemmekin saaneet palautetta, että oikeilla jäljillä ollaan.

Kehityksellinen yhteistyömme pohjautuu tietomallintamiseen, joka ei enää rajaudu siihen, miten se palvelee suunnittelijayhteisöä. Mallintamista viedään koko ajan mahdollisimman pitkälle eteenpäin, jotta se palvelee myös seuraavia vaiheita eli työmaata ja kiinteistön käyttöä. Urakoitsijatkin alkavat olla varsin kiinnostuneita tietomallista, johon voi ladata koko ajan lisää rakentamisen dataa ja joka palvelee sitä kautta niin kustannusten laskentaa, hankintoja kuin aikataulutustakin.

Periaate on yksinkertainen: jokaisella rakennusosalla on oma tunnus, johon eri osapuolet voivat liittää digitaalista tietoa projektin eri vaiheissa. Niin sanotut natiivi- eli työskentelymallit voivat sisältää meillä kehitettyjä osioita, joita emme liikesalaisuuden vuoksi halua luovuttaa ulos, mutta mallista voidaan esimerkiksi IFC-muodossa tuottaa yhteinen versio, jota kaikki projektiosapuolet voivat hyödyntää.

Rakennuksen omistaja tai haltija saa käyttöönsä ajantasaisen mallin, johon voidaan viedä kaikki data, jota tarvitaan rakennuksen ylläpitoon ja huoltoon. Rakennuksen valmistuttua tietomalli toimii siis huoltokirjajärjestelmänä. Palvelun toimittamiseksi mukana on kolmansina osapuolina tietotaloja, joissa erikoistutaan parhaillaan käyttövaiheen mallien tuottamiseen. Malliin voidaan liittää käytön seurannan lisäsovelluksia, joiden avulla voi tilata huollon, nuohouksen tai säätää neukkarin ilmanvaihtoa. Kaikesta jää tieto ja jälki rakennuksen tietomalliin.

Erityisen kiinnostava kohde kattavaan mallintamiseen ovat kauppakeskukset, koska niissä käy paljon yleisöä ja malliin voidaan tulevaisuudessa kerätä jopa käyttäjäpalautetta. Palautteen kautta opitaan ymmärtämään, miten rakennus toimii ja miten sen toiminnot pitää suunnitella ja päivittää sujuvan käytön näkökulmasta. Älypuhelimen paikannustiedon avulla voidaan seurata ihmisten kulkureittejä ja ostoksia ja esimerkiksi huomauttaa, että kulman takana on tarjouksessa tarvitsemasi tuote. Jos kassi jää kaupasta lähtiessä liukuoven väliin, tästäkin voi huomauttaa sovelluksen kautta, jolloin tieto menee automaattisesti digitaaliseen muotoon tiedoksi huollolle. Tästä tiedosta on suunnittelijakin kiinnostunut. Kaikki palaute, ikäväkin, on tervetullutta, koska sen kautta opitaan. Tällaiseen mallintamiseen on vielä matkaa, mutta se on selvästi jo näköpiirissä.

Haluan painottaa rakennuttajille ja urakoitsijoille, että tietomallintamisen mahdollisuuksia kannattaa käyttää kattavasti ja ottaa teknologiasta sekä digitaalisessa muodossa olevasta datasta kaikki irti. Kustannusten laskennan ja hankinnan hyödyt on todistettu moneen kertaan, joten nyt kannattaa tähdätä siihen, että malli viedään loppukäyttäjälle asti, ja pohtia, ketkä kumppanit voivat siinä parhaiten auttaa. On hienoa olla ensimmäisten joukossa mukana tässä kehityksessä.

0
Connecting
Odota...
Send a message

Sorry, we aren't online at the moment. Leave a message.

Your name
* Email
* Describe your issue
Login now

Need more help? Save time by starting your support request online.

Your name
* Email
* Describe your issue
We're online!
Feedback

Help us help you better! Feel free to leave us any additional feedback.

How do you rate our support?
X