Etusivu > Uutiset > Innovaatiokilpailulla kannustettiin nuoria havainnoimaan ja kehittämään omaa ympäristöä

Innovaatiokilpailulla kannustettiin nuoria havainnoimaan ja kehittämään omaa ympäristöä

Arkkitehtitoimisto Innovarch järjesti osana Lähiöfest 2019 -tapahtumaa ala- ja yläkoululaisille innovaatiokilpailun otsikolla ’Tunnista, oivalla, tee’. Tavoitteena oli saada nuorten näkökulmia rakennetun ympäristön epäkohtiin ja kannustaa heitä kriittisiksi ympäristönsä havaitsijoiksi. Voittajaksi nousi Karakallion koulun tiimin yksinkertaisen oivaltava ja perusteellisesti mietitty katos.

Innovaatiokilpailu syntyi Lähiöfestin tämän vuoden Learning City -teeman pohjalta. Festivaalin taustalla on Urban Practice Oy -yritys, jota vetävät Katja Lindroos ja Ramon Maronier. Kilpailua oli Innovarchista ja Vahanen-yhtiöistä kehittelemässä vajaan kymmenen hengen tiimi, jonka jäsenet toivat ammattitaitonsa kautta aiheeseen kukin oman näkökulmansa. Kokonaisarvostelun laativat Innovarchin arkkitehdit Liisa Isotupa, Juha Lampi ja Anne Riikonen.

Kilpailun tehtävänä oli etsiä ympäristöstään epäkohtia ja valita niistä yksi jatkokehittelyä varten. Heitä kannustettiin perusteelliseen työskentelyyn, ja valinta piti perustella ja dokumentoida. Pohdittavaksi annettiin muun muassa kysymyksiä kohteen toimivuudesta ja kiinnostavuudesta. Ratkaisun lisäksi arvioitiin työskentelyprosessia, kuten idean jalostumista ja paneutumista aiheeseen. Halukkaille kouluille järjestettiin lähityöpajat, joissa seurattiin oppilaiden työskentelyä. Osa oppilaista oli tuomaristoon yhteydessä sähköisten etäohjausalustojen kautta.

Innovaatiokilpailun näyttely Lähiöfest-tapahtumassa keräsi paljon kilpailusta kiinnostuneita ihastelemaan koululaisten töitä.

Kilpailuehdotuksia videoista pienoismalleihin ja 3D-mallinnoksiin tuli noin 30 viidestä eri koulusta. Voittajakolmikkoon nousivat työt, jotka osuivat tehtävänannon ytimeen. Kilpailun voitti Karakallion koulun tiimi työllä nimeltä Kalyva. Tiimi suunnitteli koulurakennuksensa pihalle katoksen, joka kokoaa oppilaat yhteen. Se ilahdutti tuomaristoa paitsi arkkitehtonisella ilmeellään ja toimivuudellaan myös yksinkertaisen oivaltavalla idealla, jonka pohjatyö oli tehty perusteellisesti. Katoksen muoto ja arkkitehtuuri tukevat ideaa, ja siitä välittyy, että pienellä muutoksella voi saada paljon aikaan.

Kalyva-työn pienoismalli

– Olemme ilahtuneita kaikista kilpailuun saapuneista töistä, tuomaristo kertoo. – Voittajakolmikko onnistui prosessin hankalimmissa haasteissa eli epäkohdan rajaamisessa sekä perusteluissa ja tuottamaan viimeistellyt ehdotukset tiukahkossa aikataulussa. Näkökulmat ja ratkaisut ympäristön epäkohtiin tulivat kilpailutöiden kautta rikkaasti esiin. Esimerkkinä oivaltavasta ja vastuullisesta näkökulmasta muutamasta työstä heijastui yhteiskuntakriittisyys.

Riihenmäen koulun 7. luokan työryhmässä pohdittiin osana työtä kauneusihanteiden vaikutusta nuoriin ja tämän ilmenemistä ympäristössä. Karakallion 8A-luokan työryhmä taas pohti kodittomuutta ja suunnitteli kodittomille henkilöille asuntolan asukkaita tukevilla palveluilla.

– Pohdimme kilpailun suunnittelutiimissä oppimista ja siihen liittyviä teemoja sekä kaupunkiin liittyviä ilmiöitä, Isotupa kertoo. – Idea alkoi hahmottua ympäristön havainnoinnin ja siihen liittyvän oppimisprosessin ympärille. Rakennettu ympäristö tarkoittaa kaikkea ihmisen rakentamaa. Se on jokapäiväisessä elämässämme läsnä oleva ja meihin monilla tasoilla vaikuttava elementti, ja juuri sen vuoksi sitä tulisi tarkastella ja arvioida kriittisesti eli tietoisesti huomioita kiinnittäen. Aktiivinen rakennetun ympäristön tarkkailu herättää meidät näkemään ympäristömme uudessa valossa.

– Haluamme kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita oppilaita, sekä heidän opettajiaan. Toivottavasti olemme onnistuneet tavoitteessamme ja herättäneet oppilaiden mielenkiinnon rakennettua ympäristöä kohtaan.

Käy katsomassa lisää kilpailutöitä kisan galleriasta!

Lisätiedot:

Juha Lampi
Arkkitehti, johtava asiantuntija
040 5521 564
juha.lampi@innovarch.fi

0
Connecting
Odota...
Send a message

Sorry, we aren't online at the moment. Leave a message.

Your name
* Email
* Describe your issue
Login now

Need more help? Save time by starting your support request online.

Your name
* Email
* Describe your issue
We're online!
Feedback

Help us help you better! Feel free to leave us any additional feedback.

How do you rate our support?
X