Etusivu / Uutiset / Kauppakeskus Sepän avajaisia vietettiin Jyväskylän Seppälässä juhlallisesti

Kauppakeskus Sepän avajaisia vietettiin Jyväskylän Seppälässä juhlallisesti

Innovarchin pitkäaikainen yhteistyöprojekti rakennuskonserni Skanskan, sekä kiinteistövarainhoidon yhtiö LähiTapiolan kanssa on valmistunut vuosia kestäneen yhteistyön tuloksena. Kutsuvierasavajaisia juhlittiin ylpeinä 25.10.2017 Jyväskylässä Seppälän kaupunginosassa sijaitsevassa kauppakeskus Sepässä. Yleisölle kauppakeskus aukeaa torstaina 26.10.2017

Kauppakeskuksen toimijat ovat toivottaneet asiakkaat tervetulleeksi kukin omalla tyylillään, joista erityisesti Jyväskylän seurakunnan poikkeava avajaismarkkinointi on herättänyt huomiota lehdistössä. Seurakunta jakaa sadalle ensimmäiselle vieraalle avajaislahjaksi rullan jeesusteippiä. Rohkea avajaistempaus onkin jatkumoa seurakunnan uudelle näkökulmalle toimitilavuokrauksen suhteen. Seurakunnan uudet toimitilat sijaitsevat nyt kauppakeskus Sepän toisessa kerroksessa. Seurakunta on luottavainen avajaistempauksen, sekä asiakkaiden hyvän saavutettavuuden suhteen. Seurakunta on ottanut askelen kohti uudistumista, ja on nyt entistä lähempänä ihmisten arkisia kulkureittejä.

Seurakunnan uusi toimintatapa kertoo kauppakeskussuunnittelun uusista suuntauksista, joissa kauppakeskukset näyttäytyvät uudessa valossa vetovoimaisina palvelukeskuksina, joiden palveluntarjonta kattaa laajemman tarjonnan kuin pelkät arkiset hankinnat. Kauppakeskukset tarjoavat asiakkailleen merkityksellisiä ja elämyksellisiä ympäristöjä, joissa kaikki palvelut ovat samat katon alla. Saavutettavuus ja laaja palveluntarjonta tarjoavat helppoutta ja lähestyttävyyttä, ja esimerkiksi seurakunta näyttäytyy nyt Jyväskyläläisille uudessa toimintaympäristössä arkisen elinympäristön osana.

Kauppakeskus Sepän avajaisissa voitiin ylpeänä todeta, että kauppakeskusten vetovoima on kiistatonta, sillä jo Sepän avajaispäivänä kaikki liiketilat olivat vuokrattu toimijoille. Nyt kauppakeskuksen valmistuttua jäädään seuraamaan Seppälän alueen kehitystä, ja nähdään miten uusi Kauppakeskus Seppä vastaa Seppälän alueen palveluntarjontaan ja alueen kehitykseen.

Lisää uutisia aiheesta:

 

0
Connecting
Odota...
Send a message

Sorry, we aren't online at the moment. Leave a message.

Your name
* Email
* Describe your issue
Login now

Need more help? Save time by starting your support request online.

Your name
* Email
* Describe your issue
We're online!
Feedback

Help us help you better! Feel free to leave us any additional feedback.

How do you rate our support?
X