Etusivu > Uutiset > Kosken koulusta tulee joustava kokonaisuus uutta, vanhaa ja moduulirakentamista

Kosken koulusta tulee joustava kokonaisuus uutta, vanhaa ja moduulirakentamista

Imatran Kosken koulukeskuksen uudisosan työmaavaihe on käynnistynyt. Innovarch vastaa arkkitehtisuunnittelusta kohteessa, jossa yhdistyvät historiallinen lyseo ja muuntojoustava uudisrakennus sekä väliaikainen rakennus tilaelementeistä. Aurinkopaneeleitakin hyödyntävä kestävän kehityksen kohde valmistuu heinäkuussa 2021.

Imatran Kosken uusi koulu sijoittuu samalle tontille vanhan arvokkaan lyseon ja väistötiloina toimineen viipalerakennuksen kanssa, joka jää koulukäyttöön. Uudisrakennus on kaksikerroksinen, betonirunkoinen, tiiliverhoiltu ja pääosin rapattu. Sen huoneistoala on noin 6500 neliömetriä.

Innovarch vastaa sekä uudisrakennuksen että viipaleen suunnittelusta. Hankkeen kokonaisarvoksi on laskettu 17,7 miljoonaa euroa. Tilaajana on Imatran Toimitilat Oy ja pääurakoitsijana paikallinen Rakennusliike Evälahti Oy. Koulun katolle sijoitetaan aurinkovoimala, joka tuottaa sähköä koulun käyttöön ja myy sitä verkkoon. Myös koulun piha muokataan uuteen uskoon.

─ Minusta tästä tulee erityisen hieno kokonaisuus, jossa ovat sulassa sovussa upea historiallinen lyseo, muuntojoustava moduuli ja tämä uusi sydän, jossa on aineopetusluokkia, liikuntatilat ja ruokala, sanoi Toimitilat-yhtiön toimitusjohtaja Lassi Nurmi Imatralainen-lehdessä 19.10.2019.

Suunnitteluvaiheen pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Tuula Tuononen, joka on ollut mukana myös hankkeen miljöötyöryhmässä. Rakennusvaiheen pääsuunnittelija on arkkitehti Marko Voho ja arkkitehtisuunnittelun projektipäällikkönä rakennusarkkitehti Anne-Maria Naapuri. Käyttäjäyhteistyössä on merkittävältä osalta toiminut myös suunnittelija Leila Leppälä-Korhonen.

─ Hankkeessa on tehty tiivistä yhteistyötä tilaaja- ja käyttäjäosapuolten kanssa, Naapuri kertoo. ─ Kohde on arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen. Julkisivumateriaalina on vaaleaa rappausta ja kauniin oljenväristä tiilipintaa, ja sisätilaa hallitsee korkea keskusaula oppimisportaineen. Pintamateriaalit ovat korkeatasoisia, terveellisiä, helppohoitoisia ja kestäviä. Avarissa aulatiloissa ja liikuntasalissa käytetään pintaverhoiluna lämpöä tuovaa koivurimoitusta, ja tilojen akustiikkaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Monikäyttöisen koulukeskuksen erikokoiset liikuntasalit ja muut tilat on suunniteltu myös esimerkiksi paikallisten opistojen iltakäyttöön.
Koulukeskusta varten on avattu myös taidekilpailu, jonka ehdotukset menevät miljöötyöryhmän arvioitaviksi, myöhemmin toteutettavaksi ja lopulta sijoitettavaksi hankkeeseen.

Lue myös Imatralaisen artikkelit aiheesta:

 

Lisätietoja:
Anne-Maria Naapuri
Innovarch Oy
Rakennusarkkitehti RI, projektipäällikkö
040 5491 951

X