Etusivu > Uutiset > Uudet valoisat ja raikkaat ryhmätilat espoolaislapsille

Uudet valoisat ja raikkaat ryhmätilat espoolaislapsille

Espoon Juvanpuiston lastentalon päiväkoti sai lisää ryhmätilaa hammashoidon ja neuvolan entisistä tiloista. Vuonna 2004 valmistunut, Kirsti Sivénin ja Asko Takalan suunnittelema rakennus on nyt muunnettu kokonaan varhaiskasvatuksen käyttöön.

Espoon kaupungin tilaamassa hankkeessa muunnettiin päiväkotina, hammashoitolana, perhetyöntekijöiden tiloina ja toimistohuoneina toiminut yhteensä noin 1700 m2:n kokonaisuus pelkästään päiväkodin käyttöön. Muutosalue on laajuudeltaan 400 m2. Uudistuksen jälkeen päiväkodissa on tilat yhteensä 170 lapselle, eli lisätilat saatiin kahdelle 25 lapsen ryhmälle. Uudistus ei vaikuttanut rakennuksen kokonaispinta-alaan.

– Hammashoidon toimenpidehuoneet muuntuivat pienellä vaivalla ryhmätiloiksi, ja pienemmistä toimisto- ja neuvolahuoneista saatiin pienryhmätiloja ja lepohuoneita. Suurempi muutos oli yhden ryhmätilan muuttaminen märkäeteiseksi sekä uudet wc-tilat varaston paikalle, kertoo hankkeessa projektipäällikkönä ja pääsuunnittelijana toiminut arkkitehti Tuuli Saarinen Innovarch Oy:stä. – Samassa yhteydessä pihalle lisättiin uusia leikkivälineitä. Kaiken kaikkiaan uudet toimivat tilat saatiin muokattua aika pienillä muutoksilla.

 

Minttu Somervuori toimi hankkeessa sisustussuunnittelijana. Tiloihin uusittiin kaikki pintamateriaalit sekä kiintokalusteet. Esimerkiksi naulakot ja sohvakalusteet räätälöitiin uusia tiloja varten. Myös irtokalusteiden suunnittelu oli Somervuoren vastuulla Espoon kaupungin ohjeistuksen mukaan.

– Tilaaja suhtautui materiaaliehdotuksiimme myötämielisesti, Saarinen kertoo. – Tavoitteenamme oli saada uusista tiloista nykyaikaiset, mutta myös yhteensopivat vanhan rakennuksen kanssa. Ison monitoimiaulan alakatoksi valittiin yhtenäinen akustoiva pinta ja lattioihin vaaleat tilaa avartavat matot. Kiintokalusteet teetettiin puusepällä. Yhtenäinen ilme olemassa olevan rakennuksen kanssa johti muutamiin erikoisratkaisuihin: muun muassa ulko-ovet teetettiin puuta ja terästä yhdistämällä, koska samalle seinälle haluttiin yhtenäinen ovi-ilme. Sisätiloihin suunniteltiin pieneksi ekstraksi kattoon kiinnitettyjä keinuja ja magneeteilla varustettuja tyynyjä, joista voi koota majoja ja muita rakennelmia. Kaikki kalusteet on varustettu pyörillä, jotta niitä voi siirtää ja jotta tilat muuntuvat tarpeen mukaan. Lepotiloissa on ylös nostettavat kaappisängyt, joten niitäkin tiloja voi käyttää moneen eri tarkoitukseen.

– Tilat ovat valoisat, raikkaat ja toimivat, kommentoi Espoon varhaiskasvatusyksikön johtaja Mari J. Immonen. – Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.

Lisätiedot:

Tuuli Saarinen
Arkkitehti SAFA, projektipäällikkö
040 5579 658
tuuli.saarinen@innovarch.fi

0
Connecting
Odota...
Send a message

Sorry, we aren't online at the moment. Leave a message.

Your name
* Email
* Describe your issue
Login now

Need more help? Save time by starting your support request online.

Your name
* Email
* Describe your issue
We're online!
Feedback

Help us help you better! Feel free to leave us any additional feedback.

How do you rate our support?
X