Etusivu > Uutiset > Uutta toimintamallia edustava Mikkelin keskusarkisto on suunniteltu palvelemaan 200 vuotta

Uutta toimintamallia edustava Mikkelin keskusarkisto on suunniteltu palvelemaan 200 vuotta

Vuoden 2017 lopulla Mikkeliin valmistunut Kansallisarkiston keskusarkisto edustaa uutta toimintamallia, joka palvelee keskitetysti koko arkistolaitoksen tarpeita. Innovarch toimitti hankkeeseen pää- ja arkkitehtisuunnittelun ja Vahanen Talotekniikka sähkö-, tieto- sekä turvajärjestelmät. Tontilla on varauduttu lisärakentamiseen.

Mikkelin uudella keskusarkistolla ratkaistaan Kansallisarkiston lisätilan tarve ja korvataan maakunta-arkistojen laajennustarpeet. Näyttävä rakennus lisää Mikkelin kiinnostavuutta maakuntakeskuksena. Tontilla on alusta lähtien varauduttu myöhempään lisärakentamiseen.

Senaatti-kiinteistöjen tilaaman hankkeen pääsuunnittelijana toimi Rainer Linderborg ja projektiarkkitehtina Markus Miikkulainen Innovarch Oy:stä. Vahanen Talotekniikka Oy:n Jorma Kuusela toimi hankkeessa projektipäällikkönä ja Siinto Kangas sähkösuunnittelijana. Hankkeessa oli mukana Vahanen-konsernista yhteensä noin 10 henkilön tiimi. Rakennustöiden projektijohdosta vastasi Suomen Controlteam Oy. Hankkeen suunnittelu alkoi vuonna 2015.

Keskusarkistohankkeessa merkittävää on sen toteutus hankintapakettiurakkana, joka oli uusi urakkamuoto kaikille osapuolille, myös rakennuttajalle. Sähkösuunnittelu toimitettiin perinteisenä pakettina arkistolaitoksen omia turvajärjestelmiä lukuun ottamatta. Kohde valmistui aikataulussa ja alitti alkuperäisen budjetin huomattavalla summalla.

Projekti valmistuu aikataulussa ja pysyy budjetissa, tähdensi Olli Tirkkonen Suomen Controlteam Oy:sta Länsi-Savossa 15.9.2017. Hankkeen kustannusarvio oli yli 16 miljoonaa euroa, ja se työllisti rakennusvaiheessa enimmillään 30 henkilöä. Tirkkosen mukaan töiden jakaminen pienempiin osaurakoihin ”satoi maakunnan laariin” eli työllisti paikallisia PK-yrityksiä.

Haastavasta urakkamuodosta huolimatta suunnittelussa onnistuttiin, koska työmaalta tuli rakennusvaiheessa vain vähän kyselyjä, arkkitehdit kertovat. Linderborg kiittelee yhteistyötä Controlteamin kanssa toimituspakettien ja aikataulujen laatimisessa onnistumisesta. Miikkulainen korostaa, että erityisenä haasteena olivat pakettien sisällön rajaukset ja rajapintojen tarkastelu yleisen kilpailutuksen yhteydessä.

Kuusela kertoo, että arkistotilojen lämpö- ja kosteusolosuhdevaatimukset asettivat tavallista suuremman haasteen suunnittelulle ja edellyttivät yllättävän paljon sähkösuunnittelua. Makasiineissa on käytössä olosuhdevalvonta arkistojen kunnon varmistamiseksi.

Käyttöikä pyritään varmistamaan kaksinkertaisella ulkoseinärakenteella

Keskusarkiston pohjaratkaisu on kaksiosainen. Rakennuksen etuosassa sijaitsevat kahdessa kerroksessa työskentelytilat, joissa tapahtuu mm. tavaran vastaanotto, konservointi ja digitointi. Taaempana sijaitsevista kahdeksasta arkistomakasiinista seitsemän toteutettiin niin sanotulla kaksikerroshyllyjärjestelmällä, joka tarjosi tehokkaamman tilankäytön. Hyllypituutta on yhteensä lähes 70 km. Kaksi makasiineista on viileävarastoja.

Reservitilaa jää noin kymmenen hyllykilometriä, kun kaikki materiaali on siirretty, kertoi Kansallisarkiston suunnittelujohtaja Jorma Vappula Länsi-Savossa syyskuussa 2017. Hänen mukaansa Mikkelin keskusarkiston materiaali koostuu valtion keskus-, alue- ja paikallishallinnon viranomaisaineistoista eri aikakausilta.

Rakennukselle on suunniteltu 200 vuoden käyttöikä, joka pyritään varmistamaan makasiinien kaksinkertaisella ulkoseinärakenteella: peltijulkisivurakenteen takana on sandwich-betonielementtiseinä. Pääjulkisivun mustaksi anodisoidun alumiinisäleikön taakse jää umbrapatinavärjätty betonipinta. Muut julkisivut ja katto ovat mustaa konesaumattua teräspeltiä.

Talotekniikkatilat sijaitsevat pääasiassa ullakkokerroksessa, jossa iv-konehuone on sijoitettu rakennuksen pituussuuntaisesti keskikäytävän yläpuolelle, jotta vältytään vesivuotoriskeiltä arkistotiloihin.

Rakennuksen julkisivussa on valotaiteilija Juha Rouhikosken prosenttitaiteena tilattu valoteos, joka kuvaa Otavan tähtikuviota ja joka on saanut nimensä sen kirkkaimman tähden Phekdan mukaan. Tähtikuvio vie ajatukset ikuisuuteen ja kestävään rakentamiseen, jota vankka Keskusarkisto hyvin edustaa.

Katso lisää kuvia kohteesta.

Valokuvat: Kuvio

0
Connecting
Odota...
Send a message

Sorry, we aren't online at the moment. Leave a message.

Your name
* Email
* Describe your issue
Login now

Need more help? Save time by starting your support request online.

Your name
* Email
* Describe your issue
We're online!
Feedback

Help us help you better! Feel free to leave us any additional feedback.

How do you rate our support?
X